Yrjö Ilmari Kauranen (27.8.1921 – 8.6.2015)

ISÄNI YRJÖ ILMARI KAURASEN (27.8.1921 – 8.6.2015) MUISTOLLE

Hyvät lukijat, aloitan muisteloni runoilija Lauri Viidan sanoin:

Yrjö Kauranen 1

Isäni haavoittui ns. Pallon taisteluissa 26.-28.6.1943 (juhannuksen kesällä) puussa räjähtäneeseen, vihollisen asentamaan ja virittämään sirpalekranaattiin.

Sotasairaalan lääkäri oli todennut sirpaleen tunkeutuneen keuhkoihin, koska sieltä pursuaa verta ja ilmaa. Suureen leikkaukseen niissä olosuhteissa ei ollut mahdollisuutta; oli vaan toivottu, että sirpale ”koteloituisi ”eikä lähtisi liikkeelle ja näin tapahtui , sirpale koteloitui.

Rukajärven suunnan historiayhdistys haastatteli Rukajärven veteraanit Viljo Kemiläisen ja Yrjö Kaurasen 22.7.2011. Haastattelun suorittivat Hannu Kauppinen, Antero Huttunen ja Tenho Tikkanen. Haastattelu tehtiin Kiuruvedellä Mäenpään tuvassa.
Kartat on levitetty Mäenpään tuvan pöydälle. Rukajärven suunnan historiayhdistys haastatteli Rukajärven veteraanit Viljo Kemiläisen ja Yrjö Kaurasen 22.7.2011. Haastattelun suorittivat Hannu Kauppinen, Antero Huttunen ja Tenho Tikkanen. Haastattelu on tallennettu yhdistyksen digiarkistoon.

Pitkän, pitkän toipumisajan isä vietti Tiiksan sotasairaalassa. Muistan hänen kertoneen ”työkomennuksesta”, jossa hän sai avustaa hoitajaa huovalla (viltillä) peitetyn pärevakan siirrossa. Kuvitelkaa lukijat! Vakasta oli kuulunut hento miesääni ”kantakaa varovasti, tässä vakassa on huonot korvat”. Tälle ihmiselle ei ollut enää tärkeintä, puuttuiko häneltä kenties kädet tai jalat vaiko molemmat, vaan tärkeintä oli se, että saisi elää. Periksi ei annettu, veljeä ei jätetty, se oli talvisodan henki.

Vuosia sitten olin isääni käyttämässä KYS:ssa magneettikuvauksessa. Lääkäri oli kysynyt isältä, onko hänellä kenties sormuksia tai kelloa tai muuta metalliesinettä, kun kuvauslaite ei toimi, vaan antaa hälytysmerkkiä. Isä oli vastannut, ettei ole kelloa eikä sormuksia – vain se Velivenäläisen muisto siellä keuhkoissa. Kuvausta ei suoritettu, koska sirpale olisi saattanut lähteä liikkeelle kohtalokkain seurauksin.

Isä sai viettää kaksi vuotta Vetreässä, johon hänet oli kotoutettu. Se oli hänelle toinen koti, jossa hän viihtyi erittäin hyvin aseveljien seurassa. ”Täällä meitä nukutetaan kahden valkoisen lakanan välissä, toisin kuin Rukajärvellä”, hän tapasi sanoa. Mennessäni katsomaan isää hänen viimeisinä elinpäivinään ja nähdessäni lähdön olevan lähellä, esitin henkilökunnalle toiveen, että ”maalia ei enää siirrettäisi”, vaan kivut poistavaa lääkitystä annettaisiin säästelemättä. Kiitos Vetreälle ja Iisalmen sairaalalle.

Isäni siunattiin viimeiselle matkalleen Kiuruveden kirkossa 18.6.2015.

Siinä tilaisuudessa mieleeni muistuivat sanat:

Yrjö Kauranen 2

Pieni Ellen-tyttö kävi laskemassa oman sinivalkoisen kukkakimppunsa ukin honka-arkulle ja sittemmin hänen haudalleen.

Isäni haudattiin äidin viereen n. parinkymmenen metrin päähän sankarihaudoista – ikään kuin 452 sodassa kaatuneen veljensä joukkoon. Hyvää Iäisyysmatkaa Isä.

Poikasi Kyösti