Herrasmies sodassa, herrasmies siviilissä.
Pitkään odotettu kirja ilmestyi Antti Rasilon 70-vuotispäivänä 2. lokakuuta 2020.
Rukajärven suunnan taisteluista on kirjoitettu paljon. Olen kuullut sanottavan, ettei uutta tietoa enää olisi löydettävissä, mutta kylläpä sitä vain vielä löytyy. Antti Rasilon uunituore kirja ”Vastuunottoa ja harkintaa” perustuu hänen isänsä Osmo Rasilon (1917 – 2014) sodanaikaisiin tarkkoihin muistiinpanoihin. Kirjassa on julkaistu Osmo Rasilon rintamalla ottamia valokuvia suurelta osin ensikertaa. Rukajärven suunnan sotahistoriallisen työn kannalta kirja on mielestäni erityisen arvokas lisä.
Kuulin Osmo Rasilon kirjoittamista muistiinpanoista vuoden 2005 Kajaanin veteraanitapahtumassa. Näin tri Pasi Tuunaisen ja Hannu Kauppisen keskustelevan pitkään Osmo Rasilon kanssa. Hannu Kauppinen kertoi laajasta aineistosta. Tuossa vaiheessa veteraanit kantoivat Kainuun Prikaatin perinnehuoneeseen valokuviaan ja muistelmiaan. Minunkin oli määrä tuolloin käydä perinnehuoneen aineistoon perehtymässä, mutta huone oli jo ehtinyt sulkea ovensa, ja asia jäi vuosiksi sillensä.
Isäni tervehti Osmo Rasiloa Kajaanin v. 2005 tilaisuudessa, mutta minä en, koska kättelyään odottavien jono oli pitkä, he olivat Osmo Rasilon veteraaniveljiä. Sain tutustua muistiinpanoista jälkikäteen vain yhteen vihkoon, minkä Hannu Kauppinen oli saanut luettavakseen. Rukajärven suunnan historiayhdistyksen perustamisen vaiheissa v. 2009 soitin Osmo Rasilolle, ajankohta oli hänen terveytensä vuoksi huono ja tapaaminen siirtyi. Otin yhteyttä tuolloin myös tämän kirjan toimittajaan Antti Rasiloon. Hän kertoi, että muistiinpanoja ei luovuteta, koska tekeillä on Osmo Rasilon muistelmateos. Kirjan luettuani panen kädet ristiin kyynärpäitä myöten syystä, että muistiinpanoja ei luovutettu tuossa vaiheessa sen enempää minulle Rukajärven suunnan historiayhdistyksen käyttöön kuin Kainuun Prikaatin perinnehuoneeseen, koska tuo valtava veteraaniaineisto Kainuun Prikaatista on kokonaan hävinnyt.
Kirja on luettava ajatuksella. Kirjan arvo on myös sen lähteissä, autenttisissa kertomuksissa sodan ajalta. Minulle on lukuisia kertoja sanottu päin naamaa; ”mitä te kiusaatte vanhoja miehiä, eiväthän ne enää muista mitään.” Sanottiinpa minulle myös niin, että turha perustaa mitään sotahistoriatietoja keräävää yhdistystä, koska aika on kulunut ohi. Osmo Rasilon kohdalla tulee nämä ”herjat” perusteellisesti kumottua. Valistunut perhe on tallentanut tiedot silloin kun se on ollut mahdollista. Koko perhe on osallistunut isoisän matkoille aidoille Jatkosodan paikoille, missä hän vietti osan nuoruutensa parhaista vuosista. Suku tietää ja nyt tiedämme myös me muut, mitä oikeasti rintamalla tapahtui. Osmo Rasilo oli siviilissä maanmittari, maariidat niin valtioitten kuin ihmisten välillä ovat usein vaikeasti sovitettavia. Sodassa Rasilo oli onneksi johtotehtävissä. Tarvittiin sovittelua vaikeissa oloissa, myös Joen kenttävartion taistelun kuvaus on hieno osoitus rauhallisen ja sovittelun taitoisen miehen toiminnasta.
Löydän kirjasta myös muuta huomion arvoista, yksityiskohtiakin. Uskon, että tämä kirja luetaan useampaan kertaan. Pidän ansiona myös sitä, että kuvien lisäksi on käytetty suuri määrä karttapiirroksia, mikä on luettava suureksi ansioksi toimittajalle ja karttapiirrosten tekijöille. Kirjassa on Osmo Rasilon piirtämien karttojen lisäksi kahdeksan uutta värikarttaa Isto Turpeiselta.
Erityisellä mielenkiinnolla luin Osmo Rasilon kuvauksia sodan syttymisestä ja myöhemmin suursodan jatkumisesta (s. 224) ja rauhan tulosta ja rauhan neuvotteluista (s. 328) ja siitä kun Rasilo ”leikkii Pekka Peitsiä” (s. 295). Rasilon kuvaus kuolemanpelosta (s.343), aseveljistä ja lotista koskettaa. Kirjassa veteraanin tekstiä ei ole muutettu, vaan teksti on liitetty sanasta sanaan. Kaikki tyynni kaunokirjallista kerrontaa, mikä ihastuttaa, kun tietää missä oloissa tätä tekstiä on tuotettu, karbidilampun ja kynttilän valossa.
Kirjassa kerrotaan monista taisteluista, täydellisin kuvaus liittyy Joen kenttävartion taisteluun 13.9.1943. Olen kuullut kirjan toimittajan Antti Rasilon Joen taistelua koskevat esitelmät, rohkenen sanoa, että silti tämä ensikertaa kirjallisesti koottuna ja lähdetietoihin tarkasti nojaava kuvaus on vaikuttavin tähän astisista.
Moni haluaa tulla kuvatuksi juuri silloin kun astuu ensikertaa valtakunnan rajan yli, toinen ennen sotaa ja toinen sodan jälkeen. Rasilon kirjassa nämä asiat on tuotu esille jopa kuvin.
Voin kuvitella Osmo Rasilon kokeneen syvää tyydytystä myös siitä, että hänen lähimpänsä olivat kiinnostuneita tutustumaan niihin maisemiin ja hänen kertomuksiinsa paikan päällä Rukajärvellä, missä hän vietti suuren ajan elämästään. Jos olisin voinut olla ”kärpäsenä katossa”, sen matkan olisin mieluusti halunnut olla kokemassa ja näkemässä. Nyt tämäkin on mahdollista lukea jälkikäteen kirjan sivuilta.
Ansioistaan maanmittauslaitoksessa hänelle myönnettiin yli-insinöörin arvo, eikä suotta. Vielä eläkepäivinäänkin maamittaustoimituksiin osallistuneet kansalaiset ja jopa naapurit muistelevat ja joutuivat toteamaan, tämä mies on taitava ihmissuhteissa ja jopa metsäpaloja sammuttamaan (s. 343), syyllisten etsiminen metsäpalojen syttymiseen on siinä tilanteessa toisarvoista. Tämä tulee esille sodan aikana myös em. Joen taistelun kuvauksesta. Mikäli Rasilo olisi ollut omaan napaan tuijottaja, Rasilon esimies olisi tuomittu ja lähtenyt viralta. Joen taistelun tappiot Rasilon ansiosta olivat pienet.
Monen kaatuneen aseveljen muisto vei Rasilon aseveljien kaatumispaikalla ja haudoille. Rukajärven matkallakin kukkaset oli etukäteen varattu, kun Osmo Rasilo laski ne parhaiden kavereittensa kaatumispaikalle Ontrosenvaarassa 11.8.2002 (s. 375-376).
Kirjassa on ansiokkaasti tuotu esille Osmo Rasilon sodanaikaisten muistiinpanojen lisäksi myös siviiliura ja eläkepäivinä hänen suorittamansa ”sotahistoriatyö”, käytän tarkoituksella em. sanaa perinnetyön sijasta. Historiatyöhön liittyy muistiinpanot ja niiden kirjaaminen jälkipolville ja historiantutkijoille Osmo ja Antti Rasilon työn tuloksena julkaistussa kirjassa tieto on arvokkaasti esillä.
Havaitsen, että kirjan sivuilla on mainittu kannustavalla tavalla myös veteraanien perustama Rukajärven suunnan historiikkitoimikunta kuin myös sen työtä jatkamaan perustettu Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. Rohkenen lausua, että ilman veteraanien määrätietoista päätöstä perustaa 15.6.1986 historiikkitoimikunta ja 19.9.2009 Rukajärven suunnan historiayhdistys tämänkin kirjan lähdeluettelo olisi merkittävästi lyhyempi. Osmo Rasilo oli yhdessä Pentti Perttulin ja aseveljiensä kanssa järjestämässä veteraanien tapaamisia. Kolmeen kertaan veteraanit pitivät ”viimeiseksi” nimetyn yhteisen tapaamisen. Asiaa tunteville mainitsen, että Perttuli ja Rasilo eivät luovuttaneet, vaan olivat perustamassa Rukajärven suunnan (14. Divisioonan) perinneyhdistystä minkä nimi muuttui veteraaneilta lupaa kysymättä ja se ei veteraaneja miellyttänyt.
Harvempi veteraani tulee esille Rukajärven suunnan komentajan muistelmissa, ja sielläkin sotahistoriaa koskevien muistelmien tarkoitusperiä ajatellen arvostavalla tavalla. ”Kerran Raappana tuhahti kuvaa ottaneelle luutnantti Osmo Rasilolle, jota Raappana luuli TK-mieheksi: ”Noista TK-miehistä ei tahdo päästä eroon.” (E.J. Raappana, Tuunainen ym. v. 2007, s. 243.). Nyt ne kuvat olivat tarpeen. Toisen kerran Osmo Rasilo tuli todistaneeksi Raappanan ja komentajansa Hannilan mielipiteiden vaihtoa Joen taistelun jälkeen 14.9.1943. Eipä Raappana tiennyt kenelle hänen olisi pitänyt ensimmäisenä myöntää huomionosoitus. Sitä esitystä ei kukaan ollut tekemässä, vaikka jokainen, joka tämän kirjan lukee, saa tiedon siitä, mikä osuus Joen taistelussa oli käytännössä komentajansa humalatilan vuoksi taistelua johtaneella luutnantti Osmo Rasilolla. Vähemmästäkin on Marskin Ritareita leivottu. Tältä osin kannattaa tutustua myös komppanianpäällikkö Martti Tuovisen jälkikäteen Rukajärven suunnan historiayhdistykselle antamaan Joen taistelua koskevaan lausuntoon. Sekin löytyy kirjasta.
Tämä teos on lukemisen arvoinen ja siihen kannattaa varata riittävästi aikaa. Kirjassa on 392 A4-kokoista sivua. Kirjan henkilöhakemisto on laaja sisältäen 484 nimeä.
Onnittelemme kirjan tekijää arvokkaasta työstä ja samalla toivotamme onnea hänen 70-vuotispäivänsä johdosta. Itse hän on työnsä tehnyt, mutta tuskin parempaa lahjaa voi kukaan saada kuin tämä teos. Kirjan sivuilta voi lukea, että työhön on paneuduttu, mittava työ valmistui juuri tekijänsä syntymäpäiväksi 2.10.2020.
Tenho Tikkanen
Rukajärven suunnan historiikkitoimikunnan jäsen 26.4.2007 alkaen Rukajärven suunnan historiayhdistyksen puheenjohtaja 2009 – 2019
Kirja on Antti Rasilon kustantama. Kirjaa voi tilata Rukajärvi-keskuksen Kauppa-sivulta, joka avautuu TÄÄLTÄ:
Kirjan kustantajan/toimittajan yhteystieto on:
Antti Rasilo, puh. 040-746 1351, sp: antti.rasilo@kotiposti.net