Lieksan apteekkarin poika aikoi suorittaa sotilasuransa ilmavoimissa, mutta E. J. Raappanan pyynnöstä siirtyi Rajajoukkoihin Joensuuhun. Varusmiespalvelun jälkeen hän oli kokelaana Raappanan alaisena Ilomantsissa upseerien tiedustelumatkalla valmistelutehtävissä, jossa hän kertoo saaneensa arvostamaltaan komentajalta ohjeen. Heikossa maastossa hiihdettäessä Setälä pyysi komentajalta reppua kannettavakseen. Komentaja ei antanut, vaan sanoi: Olenko minä koskaan Sinulle mitään opettanut. – Kyllä aika paljonkin. Raappana vastasi, se on huono lintu, joka ei höyheniään kanna.
Näin Setälästä tuli rajamies, joissa tehtävissä, sodat pois lukien, hän oli vuoden 1957 loppuun. Molemmat sodat E.J. Raappanan alaisena ja Lieksassa Rajavartiokoulun johtajana. Karjalan jääkäripataljoonan komentajana Kontiorannassa. Setälä tunsi Raappanan kolme persoonaa. ”Paras Raappana oli Rajakansan keskuudessa” sitten Onttolan varuskunnassa omiensa parissa ja esimiehenä joskus pikkumaisen tarkka.”
Talvisodassa Setälä toimi alussa kadettina Erillinen pataljoona 12:n konekiväärikomppanian päällikkönä, pätevän kadetin alaisina oli luutnantteja. Talvisodassa hän taisteli Lieksassa, Kivivaara – Repolatien suunnassa, joka myöhemmin muodostui jatkosodan Rukajärven suunnan joukkojen ainoaksi huoltotieksi. Hän haavoittui sodan alussa 6.12.1939 partiossa, jonka itse Raappana oli lähettänyt. Hän palasi rintamalle tammikuussa kesken toipumisloman 28. tammikuuta 1940. Setälän komppania määrättiin muun pataljoonan mukana Kuhmoon, jossa hän Saunajärvellä haavoittui 2. helmikuuta uudelleen. Jälleen hän kesken toipumisloman palasi rintamalle 1. maaliskuuta.
Talvisodan jälkeen Setälä määrättiin Hangon rajavartiostoon, sieltä tuli sittemmin siirto Rajavartiolaitoksen esikuntaan. Jatkosodan alussa Rajavartiosto muodosti ensimmäisen armeijakunnan esikunnan, joka toimi ensin Helsingissä ja josta se siirtyi Riihimäelle. Setälä valmisteli Karjalan armeijan esikuntapäällikön, silloisen eversti Tapolan kanssa ensimmäistä hyökkäyskäskyä. Käskyn valmistuttua, Tapola määräsi viemään kuriiripostia eversti Raappanalle. Tapola kertoi kuulleensa Setälän siirtohaluista Raappanan joukkoihin. Näin eversti Tapola oli myöntänyt siirtoluvan alaistensa sitä vastustaessa.
Setälän Rukajärven suunnan sota alkoi elokuun alussa 1941, Omelian mottitaistelut olivat juuri päättyneet. Setälä määrättiin JR 52 kolmannen pataljoonan 7. komppanianpäällikön tehtävään majuri Ahin alaisuuteen. Tätä Pielavedellä koottua komppaniaa oli johtanut reservin luutnantti Jooseppi Laukkanen, joka haavoittui 5.8.1941.
Ensimmäinen taistelutehtävä oli Ontrosenvaarassa. Pieningän salon kautta tehdyllä saarrostuksella pyrittiin katkaisemaan vihollisen vetäytyminen. Vihollinen peräytyi nopeasti ja varsinainen yhteenotto tapahtui ennen Rukavaaraa Pismajoen lentokentän tienoilla, jossa Setälän joukot määrättiin hyökkäämään Pismajoen yli. Perästä tulevat olivat varmoja Setälän komppanian täydellisestä tuhoutumisesta, niin voimakas vihollisen tykistö- ja suorasuuntaustuli oli. Liki vuorokauden Setälän joukot olivat kaivautuneina Pismajoen penkkaan ja aamusumun turvin ne pääsivät peräytymään vihollisen tulen alta suojaan.
Viimeinen Setälän tehtävä JR 52:ssa oli vanginsieppaus, se onnistui. Setälän partio sai 17 vankia, josta Setälälle määrättiin 10 vuorokauden loma. Lomalta palattuaan 5.11.1941 Setälä määrättiin Rajajääkäripataljoona 6:n 3. komppanian päälliköksi, josta hänet siirrettiin myöhemmin RajaJP 6:n 1. komppanian päällikön tehtävään, eli alkuperäiseen lieksalaisten komppaniaan. Rajajääkäripataljoonassa Setälä toimi Jatkosodan loppuun asti. Rajajääkäripataljoona muodostettiin 5.11,1941 Lieksan ja Kuhmon rajajääkärikomppanioista, joita vahvennettiin Kev.Os 2:n nuorilla miehillä. Rajajääkäripataljoonan komentajaksi määrättiin majuri Matti Murole. Kuhmon rajajääkärikomppaniaa johti sodan alkuvaiheessa Kiimasjärvellä sokeutunut presidentti Urho Kekkosen veli kapteeni Jussi Kekkonen.
Setälän komppania osallistui tammikuussa 1942 Muurmannin radan ns. Os. Majewskin partioretkelle. Tämän partion kokonaisvahvuus oli 1924 miestä, mukana oli mm. 268 hevosta. Partio hiihti yhteensä liki 300 kilometrin matkan, pakkasen noustessa Setälän tietojen mukaan jopa 50 asteeseen.
Syksyllä 1942 Setälä johti taistelun Ontajärvelle hyökännyttä vihollisen merijalkaväkiosastoa vastaan (2.9.1942). Setälän apuna oli silloinen luutnantti Erkki Koivisto, josta myöhemmin tuli Kainuun Prikaatin komentaja. Vihollisen joukot tuhottiin täysin.
Liikuttuneena Setälä muisteli oman lähettinsä kajaanilaisen korpraali Paavo Leppäsen kaatumista Ontajärven taistelun yhteydessä ja komppanian lottien vangiksi joutumista jouluaattona 1943. ”Se oli semmoinen surkea joulu se.”
Juhannuksen alla 1944 Setälän komppania määrättiin Pohjoiseen Kontokin, nykyisen Kostamuksen kaupungin tienoille. Raappanan divisioonan vastuulle tuli majuri Veikko Karhuselta RajaJP 8 rintamalohkosta n. 40 kilometrin pituinen osa. Rukajärven suunnan vastuualue kasvoi 210 kilometristä 250 kilometriin. Se käsitti kaikkiaan n. 75 kenttävartiota ja lisäksi Rukajärvellä oli n. 15 kilometrin pituinen yhtenäinen rintamalinja päätien Kotskoman tien kahden puolen välillä Peukaloniemi – Kotiniemi.
RajaJP 6 oli Kontokin alueella täydessä vahvuudessaan, kun Tuomisen ja Perttulin johtamat komppaniat saapuivat Kostamukseen Tahkokosken taisteluista 25.8.44 jälkeen. Lentotiedustelun mukaan vihollisen mahdollisesti divisioonan vahvuiset joukot olivat edenneet RajaJP 6 kenttävartioitten tuntumaan pikavauhtia läpi erämaiden. Yksi rajajääkäripataljoona vastaan vihollisen divisioona, taistelun alkamista odotettiin millä hetkellä hyvänsä. Aselepo tuli 4.9., mutta vielä 5.9.1944 vihollinen otti vankeja aselevon solmimisen jälkeen. RajaJP 6:n joukot palasivat voittamattomina ja ylittivät Suomen rajan 7.9.1944 Kuivajärvellä ja Kiimavaarassa nykyisen Vartiuksen raja-aseman tienoilla.
Setälän vaimo oli Jatkosodan aikana Lieksassa ilmavalvontalotan tehtävissä. Hän käväisi v. 1942 kerran miehensä luona Ontajärvellä etulinjan asemissakin.
Jatkosodan jälkeen Setälä määrättiin Lieksaan rajakomppanian päälliköksi.
Setälä toimi aktiivisesti Rukajärven suunnan perinnetyön hyväksi. Komentaja E.J. Raappanan kuoleman jälkeen perinnetyö käynnistyi Lieksassa Rukajärven suunnan muistomerkin ”Jotos” pystyttämisellä 1965. Rukajärven suunnan joukot kokoontuivat vuodesta 1966 lähtien veteraanitapaamisiin. Veteraanit olivat valinneet juhla- ja järjestelytoimikunnan, jonka jäsen Setälä useimmiten oli. Rukajärven veteraanit valitsivat historiikkitoimikuntaan Pentti Perttulin, Toimi Lukkarisen, Toivo Rissasen ja Erkki Koiviston Nurmeksessa 15.6.1986 pitämässään juhlassa. Kokouksen valitsema historiikkitoimikunta kutsui Setälän puheenjohtajakseen. Historiikkitoimikunta päätti toimintansa v. 1993, jolloin veteraanihaastattelut oli suoritettu. Veteraanitapaamiset jatkuivat aina kahden vuoden välein ja vihdoin vuonna 2002 virisi ajatus perinneyhdistyksen perustamisesta, joka sitten toteutuikin Setälän johdolla vuoden 2004 lopulla.
Setälä osallistui aktiivisesti Rukajärven suunnan lisäksi myös Rajajoukkojen perinnetyöhön.
Olen tuntenut Erkki Setälän pitkän aikaa. Olemme tavanneet hänen Turun kodissaan jossa olen videokuvannut hänen haastattelunsa. Kävimme hänen kanssaan vuoden 2009 lopulla varsin syvällisen keskustelun Rukajärven suunnan nimenkäytöstä. Pyysin hänen siunaustaan yhdistyksemme toiminnalle, jonka hän antoi ja on tukenut toimintaamme monella tavoin. Viimeksi soitin hänelle vain pari viikkoa ennen hänen poismenoaan ja pyysin lupaa kirjoittaa artikkelin hänen komppaniansa vuoden 1943 joulun alla vangiksi jääneistä lotista. Sitä hän piti tärkeänä asiana. Jo vuonna 2009 tapaamisemme jälkeen, olimme yhdessä etsineet toisen lotan yhteystietoa Yhdysvaltojen osavaltoja myöten.
Tunnemme kenraaliluutnantti Erkki Setälän poismenon johdosta suurta surua. Yksi Rukajärven mies on jälleen poistunut keskuudestamme. Arvostamansa komentajan E. J. Raappanan hänelle henkilökohtaisesti Talvisodan alla antamaa ohjetta noudattaen, Setälä on ”höyhenensä kantanut kunnialla”. Hänen muistonsa elää. Kenraaliluutnantti Erkki Setälä on jättänyt työllään Rukajärven suunnan ja koko Suomen historiaan pysyvät jäljet.
Teksti: Tenho Tikkanen