Kota valmistuu tulevan viikon lopulla – kiitos talkoomiehille ja Matille

Syyskuun lopulla, 26.9.2014 pyysin tällä sivustolla talkoomiehiä ilmoittautumaan kodan rakennustyömaalle. Vetoomukseni kuului: ”Rukajärven joukot viipyivät Jukolan Motin alueella, rajan tuntumassa aina kotiuttamiseensa saakka. Nyt me nuoremmat saavumme samalla paikalle, ”Rukajärven tielle” 70 vuotta myöhemmin. Tulevan viikon aikana käynnistämme Jukolan Motissa laavun rakentamisen. Pyytäisin kaikkia niitä, jotka tuntevat mielenkiintoa laavun rakentamisesta ottamaan allekirjoittaneeseen yhteyttä.”

Yhtään ilmoitusta ei tullut ja niinpä ensimmäisenä pakkasaamuna aloitimmekin pohjatyön kaksistaan kirvesmiehen ja eli vastaavan työnjohtaja Matti Kilpeläisen kanssa. En voinut kaikin ajoin peitellä pettymystäni, usko horjui. Arvelin, että näinköhän tämä projekti jää kesken ja yhdistyksen saama Leader-tukipäätöksestä joudutaan luopumaan. Kova pakkanen ja sateiset kelit toivat lisämausteen työhön.

Käänteentekevää oli Joungunjoen kyläseuran mukaan tulo. Kyläseuran puheenjohtaja Heikki Turunen, hallituksen jäsen Raimo Saviranta seisovat omilla jaloillaan ja ovat puheittensa mittaisia. Mukaan tulivat kyläläiset, Tuomo Martikainen, Kaj Ekholm, Matti Heikkinen sekä Pentti Kärkkäinen. Yhtälailla tuloksekasta oli Eräeeron eli maailmankuulun luontokuvausyrityksen omistajan Eero Kortelaisen ja hänen joukkojensa Jari Leivon, Jani Sormusen ja Mari Jannelan mukaan tuleminen. Talkoomiehiä tuli lopulta Ylä-Savosta, Paltamosta ja Keravalta saakka. Tietysti yhdistyksemme varapuheenjohtaja Lasse Nirhamon, Hannu Huuskosen sekä Mauri Mönkkösen tuki on ollut tosi merkittävää.

Pääosin näillä voimin kota saadaan valmiiksi tulevan viikon lopun mennessä. Talkootunteja on kertynyt 1551 tuntia ja rakentamisen alusta kaikkiaan 47 henkilöä on osallistunut talkootyöhön. Kaikkien talkooapu on ollut tosi tärkeää. Luettelo julkaistaan tällä sivulla työn lopullisesti valmistuttua. Alussa tuntemani pettymys on väistynyt ja saamme yhdessä iloita työntuloksista.

Jukolan Motin kodan ympäriltä on telineet purettu ja ne palautetaan vuokraamolle. Kuva Heikki Turunen.
Jukolan Motin kodan ympäriltä on telineet purettu ja ne palautetaan vuokraamolle. Kuva Heikki Turunen.

Sisustustyö – ikkunat ja ovet paikalleen

Työ jatkuu ja vastaava työnjohtaja Matti Kilpeläinen tekee ikkunat ja ovet, jotka asennetaan tulevalla viikolla.

Kodan kattaminen on valmis, ilmanvaihtokin on kunnossa. Sisustustyöt alkoivat tänään. Kuvan Heikki Turunen.
Kodan kattaminen on valmis, ilmanvaihtokin on kunnossa. Sisustustyöt alkoivat tänään. Kuvan Heikki Turunen.

Jukolan Motti elää yhä

Kyläseuran puheenjohtaja Matti Turusen isä ylikersantiksi kohonnut Eino (s. 1.1.1921) toimi partiotehtävissä Rukajärvellä ensin 2./JR 10:ssä ja sodan lopulla ErP 24:ssä. Heikki muistaa isän kertoneen, että lomalle oli kiire, normaalia lomakuljetusta nopeammin pääsi sulloutumalla pakkasellakin kuorma-auton lavalla paperisäkkiin. Siinä tuli tosi kylmä. Jukolan Mottiin saavuttuaan hän oli juoksujalkaa rientänyt kotiin Nurmijärven Mäntylään n. liki 5 kilometrin matkan. Viluinen tunne ei poistunut kehosta pitkästä juoksumatkasta, piti saunoa ja vasta seuraavana päivänä vilunpuistatukset olivat tasaantuneet.

Näiden kertomusten myötä Jukolan Motti elää vielä nykypäivänäkin, jatkossa pian valmistuvan kodan seinien sisällä järjestettävien erilaisten tilaisuuksien myötä.

Jukolan Motista ei ole vieläkään valokuvia löytynyt, joista olisimme kovin kiitollisia.

Talkooporukka poistuu Jukolan Motista tänään

Tänään talkooporukka poistuu Jukolan Motista. Työ on tehty. Olemme seuranneet tällä sivustolla kodan rakentamisen rinnalla III/JR 10 Halosen pataljoonan 70 vuoden takaisia tapahtumia, koska he asettuivat aselevon jälkeiseksi ajaksi juuri Jukolan Motin Täydennyspataljoona 12:sta vapautuneisiin kasarmeihin. Aivan sattumalta 9./JR 10 viimeiset miehet lomautettiin juuri tarkalleen 70 vuotta sitten Jukolan Motista. Maunu Kankaanpää oli heidän joukossaan, josta syystä julkaisemme Maunu Kankaanpään sotatiestä lyhyen selvityksen. Tarkemmin Maunu Kankaanpään taistelutiehen voi tutustua Rukajärvi-keskuksissa.

Sotapäiväkirja (9./JR 10) 14.11.44 ”Pilvinen aamua, navakka pohjoistuuli.

Sairaalassa, lomalla ja arestissa olevat miehet siirrettiin Esik.K/III/JR 10:een. Luutnantti Kemppainen kotiutettiin, vänr. Helppolainen 11. komppaniaan. Komppanian vahvuus ennen siirtoja 4+4+8+16.

klo 13.00 lähtivät komppanian vääpeli ylikersantti Siponen ja korpr. Tiilikainen, komp. kirjuri, viimeisinä kotiutettiin matkalle kaikki komppanian asiat selvitettyään. Komppania on lakannut olemasta. Klo 18.00 Lopetettiin sotapäiväkirja. 9./JR 10:n päällikkö luutn. S. Kilpeläinen.”

Mies palasi rintamalta – hattu jäi

Näiden viimeisten kotiutettujen joukossa oli komppanianpäällikön lähettinä toiminut korpraali Maunu Kankaanpää. Hän osallistui Tahkokoskella ns. vihollisen huoltotienkatkaisutaisteluihin. Tuossa taistelussa kaatui hänen vierelleen komppanianpäällikkönsä Sukevalta kotoisin oleva ltn. Seppo Hänninen. Toinen lähetti Ristijärveltä kotoisin oleva Ilmari Jokelainen haavoittui vaikeasti ja menetti tajuntansa. Havaittuaan tilanteen Maunu Kankaanpää sitoi aseveljensä käden ja raahasi hänet suojaan. Komppania oli tätä ennen saanut perääntymiskäskyn. Suuremmat taistelut päättyivät ja tämä 16.8.1944 n. klo 12.00 alkanut taistelu jäi viimeiseksi Suomen ja neuvostoarmeijan väliseksi taisteluksi.

Maunu Kankaanpää on syntynyt 11.5.1923. Hänet on yhdistyksemme toimesta haastateltu ja tämä videohaastattelu löytyy sekä Iisalmen että Lieksan Rukajärvi-keskuksista. Kunnallisneuvos Maunu Kankaanpää jäi eläkkeelle Vantaan kaupungin apulaiskaupunginjohtajan tehtävästä. Hän on osallistunut yhdistyksemme järjestämille Rukajärven matkoille ja erilaisiin tilaisuuksiin, viimeksi nostalgiselle höyryjunamatkalle Kiuruvedeltä Lieksaan kuluvan vuoden syyskuun alussa.

Veteraanit tapasivat Ilmari Jokelaisen 90-vuotisjuhlissa Ristijärvellä 20.9.2013. Veteraanit juhlapöydän äärellä, istumatta 90-vuotispäiväänsä tuolloin viettänyt Ilmari Jokelainen ja hänen puolisonsa Rauha Ristijärveltä sekä Maunu Kankaanpää Vantaalta. Takana Olavi Tiittanen Juuka ja Tauno Tikkanen Kiuruvesi.
Aseveljiä – samasta yksiköstä 9./JR 10. Veteraanit tapasivat Ilmari Jokelaisen 90-vuotisjuhlissa Ristijärvellä 20.9.2013. Veteraanit juhlapöydän äärellä, istumatta 90-vuotispäiväänsä tuolloin viettänyt Ilmari Jokelainen ja hänen puolisonsa Rauha Ristijärveltä sekä Maunu Kankaanpää Vantaalta. Takana Olavi Tiittanen Juuka ja Tauno Tikkanen Kiuruvesi.

Kunnallisneuvos Maunu  Kankaanpää (11.5. 1923)

Mies palasi rintamalta – karvahattu jäi

Nuori mies Rukajärven rintamalla, kuva otettu Haarukka nimisessä tukikohdassa malliskuussa 1943. Mies palasi rintamalta, mutta eräällä partioretkellä hänen karvahattunsa jäi vihollisen yllättäessä partioretkeläiset.
Nuori mies Rukajärven rintamalla, kuva otettu Haarukka nimisessä tukikohdassa malliskuussa 1943. Mies palasi rintamalta, mutta eräällä partioretkellä hänen karvahattunsa jäi vihollisen yllättäessä partioretkeläiset.

Kankaanpää toimi sodan loppupuolella tunnetun komppanianpäällikkö Seppo Hännisen taistelulähettinä. Komppania kuului JR 10/III pataljoonaan. Rintamalle siirrettynä täydennysmiehenä Kankaanpää kuului komppanian 3:een joukkueeseen, joka silloin oli päätien tuntumassa olevassa tukikohdassa nimeltä Piippu ja jossa tukikohdassa Kankaanpää oli myöhemmin toisenkin kerran. Kankaanpää muistaa toimineensa lisäksi ainakin Haarukka ja Piru -nimisissä kenttävartioissa. Sodan kaksi viimeistä viikkoa komppania oli Peukalonniemessä.

– Kenttävartiossa piti olla aina valppaana. Vihollinen ei yleensä yrittänyt edestä vaan takaa ja katkaisi ensiksi tapsit. Partiointia tapahtui aika paljon mm. kenttävartioiden välillä. Elokuun alussa 1944 venäläiset yrittivät katkaista Rukajärven suunnan päähuoltotien Ontrosenvaaran kohdalta. Luutn. Seppo Hännisen komppania sai myös nopeasti komennuksen torjumaan tätä hyökkäystä. Erittäin vaikeissa maasto-olosuhteissa tapahtuneella vasta hyökkäyksellä tämä päähuoltotien katkaisu- ja motitusyritys torjuttiin.

Jotkut taistelut ovat jääneet erityisesti Kankaanpään mieleen.

– Olimme pysähtyneet ns. Parakkiniemeen 7.8. lähelle Tsirkkakemijoen rantaa. Aamuyöstä alkoi takaamme suolta kuulua tulitusta, mikä jatkuvasti vahvistui. Pian siinä Hännisen komentopaikalla tajusimme, että venäläisiähän ne ovat. Tilanne muodostui hetkessä rajuksi taisteluksi. Vihollinen lähestyi pakokauhun vallassa ja huusi uraata. Näyttää siltä, että komppaniamme heräsi tähän ryminään ja oli hetkessä valmis vastaanottamaan tämän hyökkäyksen. Siihen suolle ilmeisesti kaatui jo satakunta ja loput tuhottiin ennen kuin onnistuivat pääsemään joen yli omien puolelle.

– Mukana oli myös hevosia ja naissotilaita. Yhden meidän edessämme itsensä käsikranaatilla surmanneen naissotilaan minä ja toinen taistelulähetti Ilmari Jokelainen hautasimme Hännisen määräyksestä suolle.

Rukajärven suunnan kansainvälisessä seminaarissa v. 2011 mukana ollut Petroskoin yliopiston prof. Juri Kilin oli tutkinut Tahkokosken taisteluita mm. Moskovan sota-arkistoja ja saanut selvitettyä, että tässä taistelussa kaatui koko vihollisen pataljoona.

– Kerroin kuitenkin Kilinille nähneeni, kun tilanne oli jo ohi, miten tukki n. 200 – 300 metrin päässä liikkui yli joen. Ja kun se saavutti rannan, sen suojasta syöksyi mies lähellä olevan metsän suojaan.

– Myöhemmin 10.8.44 ns. ”Munakukkulan” valtausyritys keskeytyi kun Hänninen haavoittui huuleen. Lääk. kersantti Aappo Pietikäinen on kertonut, että Hänninen ampui vielä kiveen nojautuen samalla kun hän sitoi Hännisen haavoja. Munakukkula oli tärkeä tukikohta venäläisille. Paikan päällä 2011 käydessäni totesin, että kukkula oli ollut vahvasti varustettu suomalaisten tekemiä hyökkäyksiä vastaan.

Suomalaisten ja puna-armeijan välinen viimeinen taistelu käytiin Rukajärvellä 16.8 1944. Se taistelu muodostui luutn. Hännisen kohtaloksi. Hän kaatui tässä taistelussa ja jäi taistelukentälle. – Muistini mukaan hyökkäys alkoi ilman tykistövalmistelua. Hännisen johtama kärki eteni vihollisen kiivaasta tulituksesta huolimatta n. 70 metrin etäisyydelle vihollisen tukikohdasta. Sen totesimme v. 2011 paikan päällä. Hänninen ampui polvelta nojaten siinä olevaan mäntyyn, jolloin häneen osui. Hän lyyhistyi siihen ilmeisesti heti kuolleena. Melkein välittömästi lähettikaverini Ilmari Jokelainen haavoittui vakavasti kranaatinsirpaleesta. Olin heistä hiukan oikealla maahan kaatuneen puun takana. Kun Ilmari huusi, että häneen sattui, ryömin hänen luokseen ja siitä alkoi meidän tuskainen taival tavoitteena löytää omat joukot. Kun meidän vasemmalla puolella ollut joukkueenjohtaja huomasi tilanteen hän otti komennon ja antoi perääntymiskäskyn.

– Meistä n. 50 metrin päässä ollut puolijoukkueen johtaja Tauno Tikkanen on kertonut nähneensä meistä vain reppuja ja olettaneen meidän kaikkien kaatuneen. Ilmarin käden sirpale oli leikannut melkein poikki. Siltä se siinä näytti. Veri pulppusi. Kun jonkun matkaa tulimme oli siinä pieni notkelma. Siinä sidoin Ilmarin käden omilla ja hänen sideharsoilla. Ja kai lastoitinkin sen jollain oksan paloilla. Kaikkia yksityiskohtia

en muista. En tarkkaan muista miten oikein etenimme. Ja mikä onni kun ihan sattumalta löysimme omiemme luo. Ilmari on jälkeenpäin itse kertonut, että siinä häneltä meni taju. Ja melkein poikki olin itsekin. Sain kuulla, että olimme vaarassa joutua vangiksikin. Venäläiset olivat saartamassa vasemmalta.

Luutn. Seppo Hänninen oli sotilas jos kukaan. Rohkea, ehkä uhkarohkeakin. Vaikka hänen olemuksesta saattoi helpolla luulla hänen olevan kaikessa kovaluontoinen sotilas, niin hänessä oli kuitenkin se oma inhimillinen puolensa. Suhtautuminen alaisiinsa oli reilua ja mutkatonta.

–  Vuonna 1999 sain  tietää, että Ilmari asuu Rauha-vaimonsa kanssa kotipaikkakunnallaan Ristijärvellä. Sovimme tapaamisesta. Ja se tapahtui 26.8. 1999. Kun vaimoni kanssa ajoimme Ilmarin ja Rauhan kauniin talon pihalle, oli siinä vastassa tuo rintamatoveri, jonka kanssa 55 v. 10 päivää sitten kamppailimme aika toivottomaltakin tuntuneessa tilanteessa. Sanomattakin on selvää, että tapaaminen oli molemmin puolin sydämellinen ja vaikuttava.

Kankaanpäältä jäi oppikoulu kesken. Eli kaikki lukioluokat. Opetusministeriö järjesti kuitenkin niille, joiden oppikoulu oli jäänyt sotaan lähdön vuoksi kesken, Niinisalossa upseerikoulun tiloissa nopeatahtisen valmistumisen ylioppilaaksi. Eli lukioluokat oli mahdollisuus suorittaa yhdessä vuodessa. Koulua käytiin ympäri vuoden kesää talvea. Ehkäpä se usko tulevaisuuteen kannusti ponnistelemaan. Tulevaisuus näytti synkältä kun meitä ei enää normaalikouluun voitu ymmärrettävistä syistä ottaa. Olimme kuitenkin poikasia kun lähdimme. Mutta valtion kouluviranomaiset tajusivat tilanteen ja pelastivat meidät. Köyhän mökin poikana ei ollut heti varaa lähteä jatko-opintoihin. Eikä niitä opintolainoja ollut kovin helpolla saatavissa. Siksi lähdin Lapin jälleenrakennustöihin syksyllä 1946 ja olin siellä seuraavan kevätkaudenkin. Sekatyömiehenä toisten joukossa, ylioppilastaustaani paljastamatta.

Sittemmin Kankaanpää suoritti lainopillisessa tiedekunnassa lainopin kand. tutkinnon. Hän oli jo opiskeluaikana työssä asianajotoimistossa. Mutta sittemmin hän siirtyi kokonaan kunnallishallinnon tehtäviin. Aluksi hän oli Lapissa Kolarin kunnansihteerinä 6 v ja koki tuolloin Lapin sodassa tuhoutuneen kunnan jälleenrakennuskamppailun, kun esim. kaikki koulut oli poltettu. Sittemmin hän toimi Karkkilan kauppalan kauppalansihteerinä 10 vuotta ja hoiti samanaikaisesti myös Karkkilan järjestysoikeuden puheenjohtajan tehtävät. V. 1972 hänet valittiin silloin vielä kauppalana olleen Vantaan hallintojohtajaksi, joka virka myöhemmin muutettiin apulaiskaupunginjohtajan viraksi toimialueena opetus ja sivistystoimi. Eläkkeelle hän jäi tästä virasta v. 1986.

Virkatehtäviensä ohella hän oli SKDL:n edustajana lukuisissa luottamustehtävissä mm. Kaupunkiliiton hallituksessa, YTV:n valtuustossa ja hallituksessa, Uudenmaan Maakuntaliiton hallituksessa, Kulttuurirahasto Uudenmaan Rahaston hoitokunnassa, Keski-Uudenmaan Paasikivi-seuran valtuuskunnassa, Sairaalaliiton liittovaltuustossa ja Tiedekeskus Heurekan hallituksessa.

Ansioistaan kunnallishallinnon tehtävissä Tasavallan Presidentti on myöntänyt hänelle kunnallisneuvoksen arvon sekä Suomen Leijonan Ritarikunnan I luokan ritarimerkin ja Vantaan kaupunginhallitus Vantaa mitalin koulu- ja vapaa-ajantilojen rakentamisen edistämisessä.