Viimeisin– KIINTEÄ PUOLUSTUSLINJA myös videoesitelmänä
Rukajärven suunnan kenttävartiot on pääpiirteittäin kartoitettu ja nyt oli vuorossa mielenkiintoinen kiinteä linja, jonka eteentyönnetyt tukikohdat ovat ainakin niminä tuttuja Rukajärven sotahistorian harrastajille.


Antti Haapalainen ja Reijo Pulkkinen kartoittivat tämän alueen pääosin vuona 2019. Työtä oli tarkoitus jatkaa Kotiniemen ja kiinteän linjan reitin osalta 2020 kesällä, mutta maailman terveystilanne päätti toisin.
Oheisena kaikki kenttävartiotutkimukset.
Tältä sivulta löytyvät kertomukset kenttävartioihin tehdyistä tutkimusmatkoista (avautuvat myös yläpalkista = ”Kenttävartiotukimukset”). Kiinteästä puolustuslinjasta on julkaistu sekä (A) videoesitelmä että pdf-tiedosto (B).
Lisäksi kannattaa tutustua myös Antti Haapalaisen 30.6.2013 pitämään esitelmään ”Rukajärven suunnan kenttävartiot” (C).
A. Haapalainen Pulkkinen – KIINTEÄ PUOLUSTUSLINJA – VIDEOESITELMÄ
B. Kenttävartiotutkimuksia koskevat PDF-asiakirjat:
- Haapalainen ja Pulkkinen – Kellovaaran ja Kypäräjärven lohkot
- Ryhmä Pieningän partio vaelsi Rukajärven kenttävartiolinjan
- Haapalaisen ja Pulkkisen matkakertomus – Unkajärven lohko
- Haapalaisen ja Pulkkisen matkakertomus. Vuorossa Roksjärven lohko
- Haapalaisen ja Pulkkisen matkakertomus. Vuorossa Koverolammin lohkon kenttävartiot.
- Antti Haapalaisen ja Reijo Pulkkisen kolmas matkakertomus Rukajärven kenttävartioista
- Tietoa Joen kenttävartion taisteluista etsitään
- Ontajärven länsirannan kenttävartiot – Antti Haapalaisen ja Reijo Pulkkisen matkakertomus 13.5.2016
- Matka Mannerheimin jäljille
- Matkakertomus – tutustuminen kenttävartio ”Alkoon”
C. Rukajärven suunnan kenttävartiot, Antti Haapalaisen 30.6.2013 esitelmä TÄÄLTÄ:
TJT/15.12.2020