Rukajärvikeskuksen esittely, sotahistorioitsija, rajakapteeni Tauno Oksanen.

Rajakapteeni, sotahistorioitsija Tauno Oksanen, avajaistilaisuuden esitelmä
Rajakapteeni, sotahistorioitsija Tauno Oksanen. Kuva Ari Komulainen.

Rajakapteeni Tauno Oksasen esitelmä Rukajärvikeskuksen avajaistilaisuudessa 1.7.2013 Timitran linnassa Lieksassa

 

Antti Juutilainen kirjoittaa syvällisesti tämän päivän teemasta. ”Taisteluista ovat vielä kertomassa muutamat niihin osallistuneet sankarit; mutta kun he ovat poistuneet, jäävät heidän teoistaan kertomaan vain muistokivet ja kirjallisuus, luvut, jotka suomalainen sotilas kirjoitti sydänverellään Suomen ja Neuvostoliiton välisten sotien historiaan.

Parhaiten suurista voitoista itärajan erämaissa tarinoivat taistelumaastot, sen järvet, vuosittain uuteen kukkaan puhkeavat suot ja ikipuut. Joka haluaa aistia niiden kertomaa, kuulee vapauden laulun”.

Tätä täydentää hyvin sotahistoriankin merkitystä kuvaava lause; ”Historialliset jäljet antavat maisemalle ajallista perspektiiviä kertoen menneistä tapahtumista mutta myös elämän jatkuvuudesta”.

Ennen siirtymistä esitelmän otsikossa mainittuihin asioihin, on syytä todeta alkulauseiden mukaisesti, että tämä keskus tulee edustamaan paljon muitakin korkeita arvoja kuin pelkkä museo tai arkisto. Nykyiset ja tulevat sukupolvet eivät saa unohtaa, mitä sotien ajan Suomen kansa on joutunut tekemään ja kärsimään säilyttääkseen itsenäisen maan elinehdot ja tulevaisuuden. Ja mistä syntyi se uskomaton velvollisuudentunto, joka mahdollisti puolustustaistelun.

Jos Suomi ei ryhtynyt taistelemaan, tai sen armeija olisi lyöty talvi- tai jatkosodassa, vaihtoehtona olisi ollut maan miehittäminen, kansan hajottaminen ja osittainen tuhoaminen. Kohtalo olisi ollut rajusti puolustautuneelle kansalle todennäköisesti pahimmillaan kovempi kuin esimerkiksi Baltian kansoille. Ymmärtääkseen tilanteen vakavuuden, pitäisi jokaisen suomalaisen tutustua Neuvostoliiton Suomea koskevaan ehdottomaan antautumisasiakirjaan. Se annettiin kesällä 1944 ja se sisälsi 56 armotonta pykälää, jotka olisivat lopettaneet Suomen aivan samoin kuin Stalin oli jo talvisodan aikana suunnitellut. Lopuksi Lapin sodassa Suomen armeija pakotettiin taisteluun saksalaisjoukkoja vastaan. Jos suomalaiset eivät olisi lähteneet taistelemaan, olisi tehtävän hoitanut rauhansopimuksen mukaisesti Puna-Armeija. Jokainen tietää, mitä se olisi merkinnyt. Vielä riitti kuitenkin suomalaissotureilla velvollisuudentuntoa ja rauha sekä itsenäisyys lunastettiin raskaalla tavalla.

Toinen maailmansota vaati Suomen armeijalta kolmen sodan ankarat taistelut, joiden lopputuloksena ja koko kansan avulla sekä taitavan valtiojohdon toimenpiteillä päästiin hyväksyttävään, itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden säilyttävään rauhaan.

Näiden ratkaisevien aikojen ja tapahtumien selvittäminen ja esille tuominen sekä niiden perinteen siirtäminen seuraaville sukupolville on mitä tärkeintä perinnetyötä.

Se on ensimmäinen kansallinen tehtävä. On tunnettava aikaisempien sukupolvien uhrautuva työ itsenäisyytemme säilyttämiseksi. Emme saa unohtaa kunnioitusta maamme pelastajien työtä kohtaan, sillä se on miltei ainoa keino, jolla voimme kohta osoittaa kiitollisuuttamme. Esi-isien perintö voitaisiin pukea esimerkiksi seuraaviksi sanoiksi: ”Nykyään puhutaan monissa yhteyksissä globalisaatiosta ja siihen liittyy esimerkiksi se, että tehtaat ja yhtiöt voidaan myydä ulkomaille, mutta isänmaa ja sen historia jäävät. Ne ovat suomalaista perintöä ja juurta. Niitä on puolustettava”, ja niiden ainoa oikea puolustaja on Suomen kansa”.

Tämä maanpuolustushengen ylläpitäminen on toinen kansallinen tehtävä myös Rukajärvi-keskukselle ja sen toiminnalle.

Nämä ovat tänään avattavan Rukajärvikeskuksen kaksi suurta kansallista perustehtävää.

Rukajärven suunta

Käsittelen seuraavaksi lyhyesti käsitteen Rukajärven suunta, johon liittyvät olennaisina myös termit Rukajärven henki ja Rukajärven rintama.

Kenraalimajuri Raappana otti käyttöön virallisen 14. Divisioona-termin tilalle termit Rukajärven rintama ja Rukajärven suunta. Tapa vakiintui koko divisioonan käyttöön ja se jatkui myös sotien jälkeen. Kerron asiasta tarkemmin vähän myöhemmin.

Käsite Rukajärven suunta sisältää oikeastaan kaiken sen, mitä jatkosodan aikana  alueella tapahtui ja mitä Rukajärvikeskuksen aineiston pääosa käsittelee.

Rukajärven suunta käsitti alueellisesti valtavan alueen. Sen sisään jäi kuuluisa Pieningän erämaa, jota pidettiin Euroopan suurimpana yhtenäisenä erämaana. Alueen eteläraja kulki karkeasti Pielisjärven-Ilomantsin rajamailta Ontajärven eteläpuoliskolle. Hyökkäysvaiheessa joukot tekivät vielä alueen ulkopuolelta Porajärven koukkauksen edeten viimein Seesjärven rantoja Rukajärven suunnalle. Kesällä 1944 jouduttiin varmistamaan Porajärven suuntaan Jeborijoella, Himolanjärven tasalla. Etulinjan kulku muodostui omituiseksi ja vaaralliseksi. Se kulki suurin piirtein pohjois-eteläsuunnassa Ontajärveltä Jousijärvelle saakka, mutta siitä se jatkui tavallaan pohjoisena sivustana lähes 100 kilometriä pääsääntöisesti itä-länsi suuntaisesti Tsirkka-Kemijoelle, Nuokkijärvelle, Kiimasjärvelle ja Luvajärvelle. Keväällä 1944 etulinja laajeni vielä Luvajärveltä lähes 50 kilometriä pohjoiseen Suojärvelle. Selusta-alue käsitti pääosat Kuhmon ja Pielisjärven pitäjistä, eli Rukajärven suunta käsitti syvyys-suunnassa yli 200 kilometriä. Tälle selusta-alueelle muodostui runsaslukuinen huoltojärjestelmien ja varuskuntien verkosto. Erikoisuutena oli huomattavien saksalaisten joukkojen läsnäolo Tiiksan lentotukikohdassa ja Lieksan kauppalan ympäristössä. Tämä alue joutui myös kesällä ja syksyllä 1944 järjestelmällisen, Puna-Armeijalle alistettujen neuvostopartisaanijoukkojen toiminnan kohteeksi, ainoana koko itärajan alueella.

Rukajärven suunta on tunnettu käsite. Tekijöitä on useita. Kuuluisin on saavutus Jatkosodan rintamana. Rukajärven suunta oli ainoa itärintaman osa Mustanmeren ja Jäämeren välillä, joka pysyi hyökkäysvaiheessa saavutetuissa asemissaan sodan loppuun, eli aselevon voimaanastumiseen saakka.

Laajat haastatteluaineistot ja kirjallisuus sekä elokuva ”Rukajärven tiellä” ovat tehneet Rukajärven suunnan tutuksi koko kansalle. Tämä johtui siitä, että perinnetoimikunta toimi vilkkaasti ja aktiivisia kerääjiä sekä kirjoittajia löytyi. Poikkeuksellisen laaja haastatteluaineisto koottiin kirjailija Antti Tuurin Rukajärvi-trilogiaa varten hänen pyynnöstään ja samaa aineistoa on myöhemmin moni kirjailija käyttänyt kirjoissaan ja julkaisuissaan.

Rukajärven suunnan soturit ja lotat olivat komentajansa, korpikenraali Erkki Raappanan johtamina yhtenäinen, velvollisuudentuntoinen ja aktiivinen sotajoukko. Se oli myös miehistöainekseltaan hyvin sopiva erämaasotaan, koska sen perustamisalueet olivat Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo ja Etelä-Kainuu. Näiltä alueilta löytyi luonnostaan korpeen sopivia kenttäkelpoisia taistelijoita ja reippaita naisia. Hyvin sopeutuivat hyvähenkiseen joukkoon myöhemmin myös täydennysjoukot, joista melkoinen osa oli Etelä-Pohjanmaalta. Oma merkityksensä oli myös sillä, että Rukajärven suunta oli suoraan Päämajan alainen.

Rukajärven suunnan kätevät soturit rakensivat valtavan määrän hirsirakennuksia rintamalle, sotatoimialueelle ja myös ns. asevelitaloja Suomen alueelle. Nämä tehtiin yleensä kaatuneen aseveljen perheelle. Kuuluisimpia hirsirakennuksia ovat lähes kaikkien tuntemat Suomen Marsalkka Mannerheimin metsästysmaja ja kenraali Raappanan komentopaikka Rukapirtti.

Kenraali Raappana loi yhtymälleen sopivan ja tehokkaan erämaataistelujärjestelmän ja kasvatti alijohtajiensa avulla joukoilleen hyvän ja yhtenäisen ”me-hengen”, jonka voimakkaana ilmentymänä on käsite Rukajärven suunta. Tässä esityksessä ei ole mahdollisuutta käsitellä tarkemmin suunnan taistelujärjestelmiä, mutta se oli tyypillisesti omanlaisensa ja suunnalle räätälöity. Yhteenkuuluvaisuutta ja identiteettiä korostavaa termiä käytettiin vakiintuneesti jo sodan aikana.

Ensimmäisenä termi Rukajärven suunta esiintyy kuuluisassa tilanteessa; Marsalkan metsästysmajan luovutuskirjassa keväällä 1942 onnittelijana oli Rukajärven rintama, ei 14. Divisioona. Saman vuoden syksyllä Raappana vahvisti Rukajärven suunnan nimellä rintamatunnuksen. Rintamalehti Korven Kaiku ja rintamaradio tunnettiin suunnan mukaan. Samoin Divisioonaa tukenut Lentolaivue 14 ja myöhemmin Tiedustelulentolaivue 14 tunnettiin Rukajärven suunnan ilmatukena. Rukajärven rintaman muistoristi nimettiin sotien jälkeen nimenomaan Rukajärven suunnan muistoristiksi.

Tämä luettelo antanee jonkinlaisen kuvan suuresta määrästä asioita ja aiheita, jotka sisältyvät jo pelkästään käsitteeseen Rukajärven suunta ja joita tullaan esittelemään Rukajärvi-keskuksessa.

Rukajärven tie

Rukajärven suuntaan kuuluu ehdottomasti käsite Rukajärven tie. Esittelen asiaa suhteellisen laajasti, koska se osoittaa, kuinka valtava määrä kohteita ja tapahtumia liittyy tähän tiehen. Varsinainen Rukajärven tie kulki Lieksan rautatieasemalta Merilän, Pankajärven, Nurmijärven, Kivivaaran, Repolan ja Tiiksan kautta Rukajärvelle. Tämän tien pituus oli noin 230 kilometriä. Se on tullut tunnetuksi sodan ajan elintärkeän merkityksensä ja myöhemmin kirjojen ja elokuvan takia. On luonnollista, että tiellä oli poikkeuksellisen suuri merkitys ainoana ajoneuvokelpoisena huoltotienä Lieksan rautatieasemalta Pieningän erämaan läpi Rukajärvelle. Se oli kulkijoilleen ikimuistoinen ja vaarallinen elämänlanka, jota pitkin Rukajärven suunnan taistelijat ja lotat kulkivat monet kerrat heittäen arpaa elämästä ja kuolemasta.

Rukajärven tie Suomen alueella:

Rukajärvi-keskuksen esittelyissä ja maastossa Rukajärven tien yhteyteen liitetään myös Inarin-Klyyssinvaaran suunnan huoltotie ja tavallaan sivuteinä kesän 1941 etenemistiet, joita pitkin aloitettiin hyökkäys Rukajärven suuntaan ja joihin on myös pystytetty opastustaulut. Nämä taulut on otsikoitu Rukajärven suunnan taistelutienä ja ne on sijoitettu mahdollisimman lähelle valtakunnan rajaa Kivivaaran lisäksi Inarissa, Ruunaassa, Kalliojärvellä, Rajakankaalla, Hukkajärvellä ja Miinoan suunnalla. Myöhemmin asetetaan opastustaulut myös Vartiuksen ja Kuivajärven suuntiin Kuhmon pohjoisosiin muistuttamaan sodan loppuvaiheen tapahtumista.

Tämä merkittävä ja historiallinen tie tuli lopullisesti uudelleen päivänvaloon 2.7.2011, jolloin se nimettiin ja vihittiin Jukolan motin alueella Rukajärven tieksi. Vihkimisen suoritti Rukajärven veteraani kenraaliluutnantti Ermei Kanninen. Ajatuksen Rukajärven tien nimeämisestä esitti vuonna 2004 kaikkien tuntema Rukajärven veteraani, kunniarajajääkäri Pentti Perttuli. Käydessämme vierailulla hänen kummivartioasemallaan Kivipurolla, hän esitti ainakin osan tästä tiestä tai katuosa Lieksan keskustassa nimettäväksi Rukajärven tieksi. Lieksan kaupunki hyväksyi Rukajärven suunnan historiayhdistyksen tekemän esityksen 4.4.2011.

Tien varrella on ajallisesti monikerroksista historiaa. Jatkosodan Rukajärven suunnan tapahtumien lisäksi siihen liittyvät mm. Talvisodan, Salpa-aseman linnoittamisen, ns. heimosotien, ns. Repolan ajan ja 1600-1700-lukujen talonpoikaisen maanpuolustuksen tapahtumia.

Rukajärven tien varrella ovat jatkosodan sotahistoriallisesti tärkeimmät kohteet. Salpa-linjan etuasemassa Änäkäisellä on keskeneräinen kalliobunkkeri, jonka saattaminen tutustujien katseltavaksi ja esiteltäväksi on yksi suurista Rukajärvi-keskuksen ja siihen liittyvien toimivien yhdistyksien ja tahojen tulevista tehtävistä. Samassa asemassa tien varressa on Salpa-etuaseman rekonstruktio, joka myös vaatii kunnostusta ja kehittämistä. Tämä tukikohta on linnoitettu Salpa-linjan linnoitusmääräyksien mukaisesti. Meillä on käytössämme alkuperäiset Salpa-etuasemien piirustukset tärkeimmistä kohteista Lieksan ja Kuhmon alueilla. Tämän on mahdollistanut yhteistyö Salpalinja-yhdistyksen kanssa.

Etuasemia on Rukajärven tien suunnassa syvemmällä Puuruussa ja Nurmijärvellä. Puuruun etuasemaan on ollut tarkoitus rakentaa myös betoninen asepesäke, jonka alaosassa olisi ollut panssarintorjuntatykin asema ja yläkerrassa konekivääriasema. Rakentaminen jäi kesken. Kaikkiin lueteltuihin kohteisiin liittyy myös talvisodan tapahtumien hyvinkin erikoista historiaa.

Tärkeitä kohteita ovat lisäksi ”Jukolan motti”, eli Rukajärven suunnan koulutus- ja täydennyskeskus, Nurmijärven ja Pankajärven kylät sekä keskusta-alueen ympäristö, eli silloisen Lieksan kauppalan alue ja ympäristö. Merilässä ja Partalanmäellä oli niin suomalaisten kuin saksalaistenkin joukkojen varastoja ja kenttämakasiineja sekä suunnan kaatuneiden evakuointikeskus, jonka kautta toimitettiin jatkosodan aikana kotiseurakuntien kirkkomaihin lähes 3000 sankarivainajaa. Historiayhdistys on tutkinut kaatuneiden tarkan luvun, mutta koska sodan alkuvaiheen sankarivainajat eivät kulkeneet Merilän evakuointikeskuksen kautta, puhun lukemasta lähes 3000. Rukajärven tien alku oli Lieksan rautatieasemalla, jonka alueelle keskittyi monenlaista toimintaa. Kauppalan alue ja Märäjälahden varuskunta muodostivat Lieksan varuskunnan, jonka sisään jäi hyvin monipuolisia laitoksia ja järjestelmiä saksalaisjoukot mukaan lukien. Tähän liittyy myös tämä Timitran linnan alue ja koko keskusta-alue muodostaa oman kokonaisuutensa, joka tullaan myös esittelemään Rukajärvi-keskuksessa.

Inarin tien suunnassa on myös merkittäviä Salpa-etuasemia, joista varsinkin Viisikkoon liittyy myös talvisodan historiaa. Erikoisin tapaus talvisodasta on kuitenkin vielä vähemmän tunnettu koko talvisodan ensimmäinen taistelu Inarissa. Kuotinlammen alueella on erityisesti etuasemaksi rakennettu täydellinen puolustusasema tykistöasemineen. Viisikossa on rekonstruoitu etuaseman tukikohta ja Pankajärven-Isovaaran asema on rakennettu erityisesti viivytykseen perättäisine tukikohtineen.

Rukajärven tie Venäjän alueella:

Varsinaiset jatkosodan taistelut Rukajärven suunnalla käytiin nykyisen Venäjän alueella. Siksi siellä on paikallisesti suurin osa sodan tapahtumapaikoista Rukajärven tien suunnalla. Historia on rikas taisteluasemineen, -paikkoineen, -tapahtumineen ja esimerkiksi lentotukikohtineen täydennettynä erikoisine tapahtumineen, kuten eräänä mainintana ylipäällikön metsästysmaja Repolassa ja hänen vierailunsa siellä syksyllä 1942.

Alueen sotahistoria tullaan esittelemään tarkasti Rukajärvi-keskuksessa, mutta oleellista ovat opastetut tutustumismatkat tapahtumapaikoille. Ne kuuluvat olennaisesti keskuksen toimintaan ja sen kautta tulee olemaan saatavilla asiantuntevia oppaita matkoja järjestävien yrittäjien mukaan.

Rukajärven tie, kuten kaikki muutkin sotiin liittyvät linnoitteet, rakennelmat ja sotamuistot Rukajärven suunnalla niin Suomen kuin Venäjän alueella, muodostavat tavallaan Rukajärvikeskuksen ulkomuseoalueen.

Rukajärvikeskus ja sen tuleva toiminta

Todennäköisesti moni ihmettelee, miksi yhden jatkosodan divisioonan vaiheiden ja taistelutien selvittämiseksi perustetaan erityinen keskus. Me emme ihmettele. Kenraalimajuri Raappana sotureineen ja lottineen loi pohjan tälle asialle ja sotien jälkeen yhtenäinen Rukajärven suunnan asevelijoukko jatkoi perinnetyötä harvinaisella tarmolla. Asevelitapahtumissa tavattiin innokkaasti toisiaan ja syntyi yhteinen ajatus kerätä jälkipolvia varten mahdollisimman laaja aineisto kertomaan korpidivisioonan ja sen taistelijoiden kokemuksista; nuoremmille opiksi ja ymmärtämiseksi.

Rukajärvikeskusta ei olisi syntynyt ilman kahden arvostetun Rukajärven suunnan veteraanin, Ermei Kannisen ja Pentti Perttulin tekemää keskustelunavausta Kajaanin asevelitapahtumassa. Näiden puheenvuorojen seurauksena ja näiden veteraanien ajatuksen mukaisesti syntyi Rukajärven suunnan historiayhdistys vaalimaan suunnan sotahistorian perinteitä. Samalla suunnan veteraanien perinnetoimikunta antoi yhdistykselle mandaatin jatkaa heidän työtään, kuten puheenjohtaja avauspuheenvuorossaan sanoi. Syntynyt yhdistys kokosi harrastajat, jotka olivat jo pitkään omaehtoisesti tallentaneet veteraanien kertomuksia ja keränneet perinnetietoa ja aineistoa. Tämä Rukajärvi-hengen sisäistänyt joukko on kerännyt jo tähän mennessä lisää monipuolista perinneaineistoa enemmän kuin veteraanien haastatteluaineisto sisältää. Tämä osoittaa, että juuri tällaista toimintaa perinteen säilyttämiseksi halutaan tehdä ja tämä on tuottanut Rukajärvi-keskuksen.

Veteraanien keräämä aineisto sekä myöhemmin kerätty aineisto ja tieto sijoitetaan kaikkien tutustuttavaksi esimerkkinä suomalaisen divisioonan kokemuksista jatkosodassa. Päätavoite on keskittää samaan paikkaan mahdollisimman täydellinen tieto ja kokemus erämaasodasta yksityiskohtineen sekä suomalaisesta korpisoturista ja lotasta Rukajärven suunnan taisteluissa.

Lisäksi keskukseen sijoitetaan talvisodan, ns. heimosotien, eli Repolan ajan ja Karjalan kansannousun sekä mahdollisesti erikoisen Pielisjärven talonpoikaisen maanpuolustuksen ajan sotahistoriaa. Vieressä sijaitseva Rajaperinnetalo on tärkeä yhteistyökumppani, koska siellä on nähtävillä sodissa käytettyjä jalkaväen aseita ja myös laajasti eri sotien ja rajan historiaa.

En selvitä laajemmin Rukajärvi-keskuksen syntyvaiheita, mutta totean, että tämä Timitran linna on paras mahdollinen sijoituspaikka tälle keskukselle. Se on Rukajärven suunnan kannalta keskeisessä paikassa ja liittyy täydellisesti historiallisesti aiheeseen. Toinen tärkeä asia on keskuksen sijoittuminen yrityksen huostaan, jolloin keskuksen toimijat voivat keskittyä varsinaiseen työhönsä. Tästä kaikesta olemme kiitollisia Paul ja Franz Betkelle.

Miten Rukajärvikeskuksessa tullaan esittelemään Rukajärven suunnan jatkosodan tapahtumat ja mitä muuta siihen sisällytetään, on erittäin laaja kysymys ja sisältöä tullaan kehittämään ja kasvattamaan jatkuvasti.

Esittelen seuraavaksi tämän hetken ajatuksia ja suunnitelmia. Nämä ovat Rukajärven suunnan historiayhdistyksen toiminta- ajatuksia, joihin liittyy läheinen ja välttämätön yhteistoiminta Lieksan Rajakillan rajaperinnetalon ja Pielisen museon kanssa. Toivomme laajan yhteistoiminnan syntyvän myös sotiemme veteraanijärjestöjen, Valtiovallan, Lieksan kaupungin, Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen sekä maanpuolustusyhdistyksien ja erilaisten yhteiskunnallisten järjestöjen kanssa. Tämä siksi, että esimerkiksi rajaseudulla olevat sotahistorialliset rakenteet ovat kansallisia, eikä voida edellyttää vain vapaaehtoisten yksittäisten harrastajien ja yhteisöjen sekä rajakuntien hoitavan varoja vaativan perinteen säilyttämistä, niin kuin pääasiassa aikaisemmin on ollut. Missään ei ole tarkoitus entisöidä tai rekonstruoida kaikkia sotahistoriallisia rakenteita, vaan selkeät mallit pidetään kunnossa ja säilytetään tulevia sukupolvia varten. Muut rakenteet suojellaan ja säilytetään autenttisina. Tämä kulttuuritehtävä kuuluu ehdottomasti valtiovallan hoitoon. Esimerkiksi Lieksassa on jo vuosituhannen vaihteessa sovittu säilytettävistä ja kunnostettavista kohteista, mutta koska työn suorittajaa ei ole virallisesti olemassa, rahoitus ja toimeenpano puuttuvat. Hieno esimerkki yhteiskunnallisesta vastuun ottamisesta on erään lieksalaisen Lions-klubin toiminta. Partisaanien uhrien muistomerkeille laadittiin opastustaulut ja klubi vastaa merkkien ja taulujen kunnosta.

Sotiemme veteraanit ovat Rukajärvikeskuksen kunniavieraita ja heidän mukanaan veteraanijärjestöjen seuraavat nuoremmat toimijat, joiden vastuulle jää, ja on jo jäänyt järjestöjen toimintaperinteen jatkaminen.

Mainitsin jo aikaisemmin keskuksen tärkeimmän tehtävän. Se on siis historiayhdistyksen toiminnan mukaisesti jatkosodan Rukajärven suunnan tapahtumien kertominen ja esittely. Tähän kuuluu myös erämaasoturin taistelujen ja tuntojen esilletuonti ja tilitys. Esittely tapahtuu karttojen, piirroksien, kertomuksien, valokuvien, esineiden, videoiden ja digitaalisen aineiston avulla.

Rintamatapahtumien ohella selvitetään selusta-alueen ja kotirintaman järjestelyt ja tapahtumat evakuointeineen ja ilmapommituksineen. Suunnan selusta-alueella oli, kuten jo aikaisemmin mainitsin, erikoisia kohteita ja tapahtumia, kuten saksalaisten joukkojen läsnäolo helmikuusta 1942 sodan loppuun saakka ja neuvostopartisaanien tehostettu toiminta kesällä ja syksyllä 1944. Saksalaisten joukkojen tulo liittyi suuren Sorokan operaation valmisteluun. Neuvostopartisaanien toiminnasta meillä on paljon tutkittua tietoa ja aineistoa. Aiheeseen saatiin tänä vuonna paljon lisää aineistoa Uhtuan suunnan partisaanitoiminnasta, joka liittyy suoraan myös Rukajärven suunnalle. Selvitämme näitä aiheita tarkemmin kiertoajelun yhteydessä.

Lieksan kauppala ja lähiympäristö olivat yhtä suurta varuskuntaa laitoksineen ja joukkoineen ja tämä kuului oleellisesti Rukajärven suunnan tapahtumiin. Nämä esitellään keskuksessa mutta selvitämme niitä myös tänään laajemmin kiertoajelun yhteydessä Rukajärvikeskuksen ulkomuseoalueella.

Muita esiteltäviä asiakokonaisuuksia ovat Salpa-linjan ja sen etuasemien linnoittaminen, talvisodan tapahtumat ja vanha sotahistoria kuten aikaisemmin jo mainitsin.

Rukajärvikeskus on myös erinomainen paikka sotahistoriallisten tapahtumien järjestämiseen, seminaareihin ja koulutustapahtumiin. Meillä on suuri määrä kerättyä  kokemusperäistä tietoa erämaasodan taktiikasta, toimintatavoista sekä joukon että yksittäisen taistelijan toiminnasta erilaisissa taistelutilanteissa ml. tiedustelu- ja kaukopartiotoiminta. Erämaataistelun peruskysymykset ovat samat myös nykyisin, suurimmat muutokset johtuvat tekniikan kehittymisestä esimerkiksi pimeätoiminnassa ja ilmatoiminnan tehostumisessa. Uskon että tässä olisi hyvä yhteistyömuoto syventää Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa annettavaa erämaataistelukoulutusta niin varusmiehille palvelusaikana kuin reserviläisille kertausharjoituksien yhteydessä. Änäkäisen ja Viisikon etuasemissa on mahdollisuus tutustua Salpa-aseman linnoitteisiin koulutuksen tai linnoitusleirien muodossa. Änäkäisen kallioluola ja siihen liittyvä konekivääripesäke vaatisi pioneerien erikoistyötä.

Rukajärvikeskuksen eräs erikoisuus on erämaasodan tutkimusmahdollisuus oivallisine tutkimustiloineen lisättynä tarvittavilla majoitus- ja huoltopalveluilla.

Viereisessä Rajaperinnetalossa käy vuosittain suuri määrä koululaisia, opiskelijoita ja leirikoululaisia tutustumassa raja- ja sotahistoriaan. Tutustumiskäynti on helppo laajentaa Rukajärvikeskukseen ja näin saadaan yhteistoiminnalla levitettyä entistä tehokkaammin arvokasta historiaa nuorisolle.

Työnjako Timitran linnan yrittäjän Franz Betken, Rukajärvikeskuksen sisältöä hallinnoivan historiayhdistyksen ja muiden yrittäjien ja tahojen kesken on mielestämme selvä mutta monenlaisia mahdollisuuksia antava. Korostettakoon, että historiayhdistyksen rooli on aatteellinen. Se tekee työtä Rukajärven suunnan perinteen säilyttämiseksi ja esiteltäväksi ilman liiketoimintaa.

Tutustumiskäyntien tilaukset suunnataan Timitran linnaan, jolloin linnan henkilökunta pystyy antamaan Rukajärvikeskuksen perusesittelyn, huollon ja mahdollisen majoituksen kuten muillekin kävijöille. Yhteistoiminta Rajaperinnetalon kanssa on sovittava sujuvaksi, koska molempiin on syytä tutustua nähdäkseen esimerkiksi aseet ja rajahistorian.

Jos tarvitaan laajempaa opastusta, sen järjestää historiayhdistys koulutetuilla oppaillaan tukenaan Lieksan Rajakilta. Kiertoajeluihin, laajempaan ohjelmaan ja retkiin Venäjän puolelle tarvitaan yrityksien kuljetusapua ja järjestelyjä. Yritykset voivat myös tehdä räätälöityjä ohjelmia tutustujille tai omille asiakkailleen yhteistoiminnassa Timitran linnan, Rukajärven suunnan historiayhdistyksen ja Lieksan Rajakillan kanssa.

Olen esitellyt mahdollisimman tiivistetysti Rukajärvikeskukseen liittyviä asioita ja suunnitelmia. Paljon olisi vielä lisättävää, mutta toivottavasti moni puuttuva asia tulee esille seuraavissa puheenvuoroissa. Toivottavasti niissä tulee myös ajatuksia yhteistoiminnasta keskuksen ja eri tahojen välillä.

Rovasti Antti Kukkonen ja kenttäpiispa Toivo Laitinen sanoivat kenraalimajuri Raappanan muistomerkin paljastustilaisuudessa 1963 mukaellen seuraavasti. Muuttamalla muistomerkki-sana Rukajärvikeskukseksi, saamme mielestäni hienot saatesanat tänään avattavalle keskukselle. Samoja sanoja käytimme myös Raappana-puiston avajaisissa.

”Karjala on täynnä näköalapaikkoja. Olkoon tämä Rukajärvikeskus yksi uusi sellainen. Täältä nähdään kirkkaasti vapautemme tielle, jota on käyty. Täällä ovat katseltavina vapautemme välttämättömät edellytykset, maanpuolustustahto ja pyyteetön työ tämän kansan hyväksi”.