Kirjailija Rauno Jääskeläisen tuorein kirja Kiuruvedellä Jatkosodan alussa kootusta SissiP 2:sta kokosi salintäyteisen yleisön. Kirjailija esitteli kirjan, mihin oli koottu SissiP2:een osallistuneitten miesten sotatoimien lisäksi myös matrikkelitiedot.

Kirjailija Rauno Jääskeläinen sekä Kiuruveden valtuuston puheenjohtaja kansanedustaja Markku Siponen. Kuva Antero Huttunen.

Kiuruveden kaupungin tervehdyksen esittivaltuuston puheenjohtaja Markku Siponen. Tämän lisäksi Rukajärven suunnan historiayhdistyksen puheenjohtajaa oli pyydetty pitämään esitelmä ”Kiuruvetinen sotahistoria- ja veteraanityö”.

Julkaisemme Tikkasen tilaisuudessa esittämän tervehdyksen sekä esitelmän, jonka hän oli kirjoittanut ja kertoi sen laajuuden vuoksi julkaisevansa esitelmän yhdistyksensä kotisivuilla, josta siihen voi jokainen tutustua rauhassa myöhemmin. Esitystään Tikkanen perusteli sillä, että näin jää aikaa kirjaesittelylle ja viriävälle keskustelulle, mikä on tämän tilaisuuden pääasiallinen tarkoitus.

Tikkasen tilaisuudessa käyttämä tervehdyspuhe oli seuraava, minkä julkaisemme kokonaisuutena.

Tenho Tikkanen – Kiuruveden Rukajärvi-keskus – 11.9.2026 klo 18.00

Hyvät kuulijat, kun sain Rauno Jääskeläiseltä kutsun puhua Sissipataljoona 2 -teoksen julkistamistilaisuudessa kiuruvetisestä sotahistoria- ja veteraanityöstä, ensimmäinen ajatukseni oli, että aihe on liian suuri yhden ihmisen hallittavaksi.

Mitä enemmän asiaan perehdyin, sitä selvemmäksi minulle kuitenkin tuli yksi asia: Kiuruvedellä on tehty vuosikymmenten aikana valtava määrä sotahistoriallista työtä. Sen ongelmana ei ole ollut työn vähäisyys. Ongelma on ollut pikemminkin se, että työ on hajautunut kirjoihin, haastatteluihin, matrikkeleihin, koteihin, museoihin, arkistoihin ja ihmisten omiin muistoihin.

Siksi Rauno Jääskeläisen tänään julkaistava Sissipataljoona 2 on paljon enemmän kuin yhden joukko-osaston historia.

Se osoittaa, miksi historiatieto on kerättävä silloin, kun se vielä on mahdollista.

Rauno työskenteli vuosikymmeniä sitten Sissipataljoona 2 veteraanien kanssa metsätöissä. Nuotiotulilla miehet puhuivat. He kertoivat asioita, joita ei kirjoitettu sotapäiväkirjoihin eikä virallisiin asiakirjoihin. Nuori työtoveri kuunteli. Hänellä oli kuuntelemisen taito.

Vuosikymmeniä myöhemmin nuo kertomukset saavat uuden elämän kirjan sivuilla.

Siinä on mielestäni koko veteraanityön syvin tarkoitus.

Kun viimeinen silminnäkijä poistuu, jäljelle jää vain se, minkä olemme ehtineet tallentaa.

Juuri tästä syystä pidän erityisen arvokkaina Rauno Jääskeläisen kirjan lopussa esittämiä neljää huomiota: kunnansihteerin sotaan lähtöä, Sissipataljoonan perustamista ja varustamista, kadonneita sotapäiväkirjoja sekä kysymystä vaietusta ja unohdetusta pataljoonasta.

Viimeinen kohta pysäyttää.

Miten kokonainen pataljoona voi lähes kadota historiasta?

Ja vielä tärkeämpi kysymys kuuluu: kuinka paljon muuta olemme jo menettäneet – ja kuinka paljon voimme vielä pelastaa?

Siitä haluan tänään puhua.

Siksipä olen valmistellut puheenvuoroni esitelmän muotoon, minkä julkaisen vasta tämän tilaisuuden jälkeen yhdistyksemme kotisivulla. Siksi että jää aikaa käydä keskustelua arvokkaasta kirjasta, jonka julkistamistilaisuuteen olemme saapuneet.Veteraaniperintö ei säily sillä, että sanomme arvostavamme sitä. Se säilyy vain, jos aineisto kerätään, tunnistetaan, järjestetään, digitoidaan ja annetaan tulevien sukupolvien käyttöön.

Varsinaiseen Tikkasen esitelmään voi tutustua TÄÄLTÄ: